Terrierirotuja on monen monia, joskin ne kaikki ovat aikoinaan kehitetty metsästys tarkoitukseen – etenkin saalis- ja tuhoeläin metsästykseen.

Terrierejä on kaiken kokoisia, melko suurista aivan kääpiökoiriin asti. Useimmat rodut tunnistaa niiden laatikkomaisesta päästä ja kiharaisesta karvasta, mutta tästä on monia poikkeuksia ja jopa täydellisiä vastakohtia. Esimerkiksi Englanninkääpiöterrieri on sileä ja lyhytkarvainen ja sillä on suippo kuono.

Terrierit ovat luonteeltaan rohkeita ja touhuavat perheen piirissä erittäin mielellään. Tämä ominaisuus tekee niistä suosittuja seurakoiria, ja ne ovat usein myös älykkäitä. Miellyttämishalu terriereiltä tosin puuttuu, joten kouluttajan on oltava jämpti, jotta ote lemmikkiin pysyy. Terrierit alkavat helposti pomottamaan ja jopa pikkuruisilla kääpiöroduilla on runsaasti uhkarohkeaa käytöstä.

Suurin terrierirotu on Airedalenterrieri, jota kutsutaan terrierien kuninkaaksi. Sen säkäkorkeus voi olla jopa yli 60 cm ja painoakin kertyy yli 30 kiloa. Ne ovat valppaita koiria ja siksi hyviä vahteja.

Pienistä terrieriroduista suosituin on Yorkshirenterrieri, joka on suosittu sylikoira, vaikkakin Suomessa se on vielä harvinainen. Sillä on pitkä silkkinen karvapeite, joskus maahan asti ulottuva. Monet omistajat kampaavat ”etuhiukset” kauniisti ylös ja rusetille. Etuna on, etteivät karvat häiritse silmiä

Jos kaipaat hellyyttä ja rakkautta osoittavaa terrieriä, niin harkitse koiraksesi valkoista länsiylämaan terrieriä eli Westiä. Tämä koira on pirteä, uskollinen ja yhteistyöhaluinen, vaikka luonteensa mukaisesti ottaa terrierinä helposti johtajan aseman. Se tarvii paljon liikuntaa hellyyden tasapainoksi ja on mainio oppimaan tehtäviä ja temppuja.

Vanhaa terrieri rotua edustaa cairnterrieri, joka kehitettiin noin sata vuotta sitten. Tämäkin rotu lajitellaan iloiseksi ja itsevarmaksi ja tukeva luustoisena se on koostaan huolimatta vahva koira. Koska koiralla on yhä vahva riistavaisto, se ulkona ollessaan jahtaa milloin mitäkin, koosta tai vahdista riippumatta osoittaen tyypillistä terrierien pelottomuutta.